Tapahtuman sankari, eli valpas rantavahti, näkyy kuvassa kutakuinkin keskellä valkoisessa paidassa ja punaisissa shortseissa kädessään pieni punainen kelluke.  Suurentamalla kuvaa tapahtuman hahmottaa paremmin.
Tapahtuman sankari, eli valpas rantavahti, näkyy kuvassa kutakuinkin keskellä valkoisessa paidassa ja punaisissa shortseissa kädessään pieni punainen kelluke.  Suurentamalla kuvaa tapahtuman hahmottaa paremmin.

Kolumni – Vanhempien vastuu
 

8.3.2019 14.11

Tulosta PDF

Ajoittain Kanarian lämpöön saapuvien perheiden vanhemmat saattavat jättää talvivaatteiden lisäksi kotimaahansa yhden perin oleellisen seikan, nimittäin vastuun lastensa valvonnasta.

Tämän pienen kolumnin tarkoitus ei ole arvostella kaltaisiani suomalaisia vanhempia tai kertoa miten lapsia tulisi kasvattaa, vaan muistuttaa vastuusta. Olen välillä havainnut joidenkin vanhempien jotenkin ajattelevan, että lomamatkalla ei tarvitse katsoa lasten perään, sillä se asia kuuluu joillekin muille. Muilla tarkoitan vaikkapa lomahotellin henkilökuntaa ja mikä valitettavinta, rantavahteja.

Kanarian miltei kaikilla turisteille tarkoitetuilla uimarannoilla on rantavahdit, mutta heille ei kuulu lasten vahtiminen. Vastuu siitä kuuluu vanhemmille. Joskus rauhallinen uimaranta ja näkyvä rantavahti antavat virheellisen ja vaarallisen tunteen, ettei mitään vaaraa lapsille olisi olemassa. Tämä otaksuma väärä, sillä pienet lapset ja meri ovat aina potentiaalinen riski, varsinkin jos valvonta pettää.

Oheinen kolmen kuvan sarja (suurentamalla näkee paremmin tapahtumat) on otettu sattumalta Las Palmasin Canterasin rantabulevardilta lokakuussa. Rannalla oli äiti kahden pienen lapsen (alle 4v) kanssa ja toiselle oli annettu pieni minisurffilaudan näköinen kelluke. Äiti oli laittanut vanhemman ehkä n. 4v lapsen kellukkeen päälle ja keskittyi vain toiseen nuorempaan lapseen. Pahaksi onnekseen vanhempi lapsi putosi surffilautansa päältä mereen, eikä päässyt enää lautansa päälle. Hänen onnistui kuitenkin pitää kiinni kellukkeestaan. Äiti ei havainnut tapahtunutta, eikä tilanteen vaaraa.

Kaikkien onneksi rannalla oli perin valpas rantavahti, joka havaitsi vaaratilanteen ja lähti juoksemaan kohti veden varaan joutunutta lasta. Tässä kohdin vasta muut rannalla olijat tajusivat mitä oli tapahtumassa ja käänsivät katseena vaistonomaisesti juoksevaa rantavahtia kohti. Itse kaivoin tässä vaiheessa kameran esiin. Rantavahti sai hyvin nopeasti lapsen rantaan ja hänen äitinsäkin havahtui asiaan.

Loppu siis hyvin ja kaikki hyvin sanotaan, mutta tällä tarinalla olisi voinut olla myös huonompi loppu. Kanarialla ei ole tänä talvena hukkunut yhtään suomalaista lasta, josta kiitos kuuluu ennen kaikkea vanhemmille. Tämän kirjoituksen ainoa tarkoitus on pitää tilasto puhtaana ja muistuttaa lasten valvonnan tärkeydestä eritoten uimarannoilla.

Kuvat ja teksti:
M.Aaltonen
2018
  6 / 15  


Asiaton sisältö