Uutiskatsaus Kanarialta 12.2.2019<br />
 

Uutiskatsaus Kanarialta 12.2.2019
 

12.2.2019 7.40

Tulosta PDF

-Graffitit puhuttavat laajalti tällä hetkellä Espanjassa ja Kanarialla. Espanjassa pidätettiin eilen yli kymmenen nuorta graffittien maalaamisesta, mutta Kanarialla järjestettiin graffittien maalausta julkisesti Kolumbuksen talon edessä, median seuratessa tapahtumaa.

-Kanarian viranomaiset kehuskelevat uusiutuvien energian lähteiden käytön olevan menestyksekästä toimintaa ja siihen tullaan panostamaan myös tulevaisuudessa. Uusin tavoite on yli kolminkertaistaa energian tuotto uusiutuvilla energian lähteillä vuoteen 2025.

K24: Jottei oma kehu lähde liikaa lapasesta todettakoon Kanarialla tuotettavan tällä hetkellä alle 10% energiasta uusiutuvilla lähteillä. Tämä tarkoittaa pääasiallisen energian olevan edelleen noin 90% osuudella tulevan fossiilisista lähteistä, vaikka tätä seikka ei mediassa mainitakaan.

- Teneriffan Loro Parque eläintarha on saanut uuden hai-pariskunnan. Samassa artikkelissa ylistetään kyseistä eläintarhaa maailmanparhaaksi ja eettisiltä toimintatavoiltaan ylivertaiseksi.

K24: Huomautamme kuitenkin ironisesti, että moni matkatoimisto lopetti matkojen välittämisen kyseiseen kohteeseen siellä havaittujen eläinteen hoitamiseen liittyvien eettisten seikkojen takia vuonna 2018. Tästä pisteet mm. Tjäreborgille…

-Kanarialla suhtaudutaan hyvin vakavasti kaikenlaisten vierasperäisten lajien saapumiseen saarille. Tämä johtuu siitä, että Kanarian luonto ja eläimet ovat eläneet hyvin eristyksissä ja uuden lajin saapuminen saarille saattaa uhata saarten ekosysteemiä suuresti. Tällä hetkellä omaiset epäilevät mahdollisesti jonkun ”pahansuovan” tahon levittävän ei toivottua käärmelajia Gran Canarian eri osiin. Viranomaiset tutkivat asiaa. Vuodesta 2011 vuoteen 2018 Kanarialla on ”listitty” noin 5600 ei toivottua käärmettä.


Vinkit:

- Inglesin Iskelmä – Baarissa esiintyy Rainer Bollström!


- Äkkilähdöt Kanarialle on taas päivitetty. Linkki:
https://www.top10matkatarjoukset.com/assets/handlers/searchHandler.ashx?st=7&pbtype=Kanariansaaret&pbdestination=0&pbtags=&pbdepart=1.1.1900&pbdur=0%2C0&pbadt=2&pbchd=0&utm_source=kanaria24.com&utm_medium=affiliate&utm_campaign=kanaria24.com


Lähteet:

https://www.canarias7.es

http://www.laprovincia.es/canarias

Kanarian ja Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Kanaria24.comin uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei paikallisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa paikallisista (Kanarialaisista) uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

  34 / 561  


Keskustele tästä Asiaton sisältö