Puisto on 40 metriä pitkä, 18 metriä leveä, ja siellä on koirien iloksi ja harjoittamiseksi asennettuna kahdella reitillä 12 erilaista ja kestävää laitetta: kuten esimerkiksi vaakatikkaat, pyramidi, keinu, tunneli, puiset pujottelupalkit, karuselli jne.
Puisto on 40 metriä pitkä, 18 metriä leveä, ja siellä on koirien iloksi ja harjoittamiseksi asennettuna kahdella reitillä 12 erilaista ja kestävää laitetta: kuten esimerkiksi vaakatikkaat, pyramidi, keinu, tunneli, puiset pujottelupalkit, karuselli jne.

Koirat- Sonnenlandin koirapuisto

9.10.2018 16.59

Tulosta PDF

Maspalomasin kupeeseen, Sonnenlandiin, on rakennettu aidattu koirapuistoalue. 40 000 euron investoinnin myötä koirilla on nyt eteläisessä osassa saarta hyvä paikka koirien agilitykursseja ja -koulutuksia varten. Paikka on rakennettu siten, että siellä voidaan järjestää myös virallisia kilpailuja.

Pitkään odotettu puisto tarjoaa lähialueen asukkaille ilmaiseksi paikan, jossa koiranomistajat voivat kouluttaa koiriaan ja tavata muita koiraihmisiä koirineen. Hanke edistää myös ympäristötietoisuutta. Nyt koiranomistajilla on entistä parempi mahdollisuus noudattaa esimerkiksi lemmikkieläintensä ulosteiden keräämiseen liittyviä sääntöjä.

Kaikki laitteet ovat suunniteltu huomioiden koirien tasapainon, näppäryyden ja kuuliaisuuden kehittäminen. Lisäksi ne vahvistavat koirien niveliä ja kuntoa.

Tämä on hyvä alku, sillä kunnanvaltuusto kartoittaa edelleen muita vastaavaan tarkoitukseen sopivia paikkoja kunnan alueella – se on hyvä uutinen, sillä niitä todella tarvittaisiin esimerkiksi myös Inglesin alueella, jossa on todella paljon koiria ja vain erittäin vähän paikkoja, jossa koiria voi turvallisesti kouluttaa ja pitää ilman hihnaa. Kaiken kaikkiaan hyvä asia!

Teksti: K.J.-R.
Kuva: Ayuntamiento de San Bartalomé de Tirajana,
Gabinete de prensa


  143 / 356  


Keskustele tästä Asiaton sisältö