Hotellit - Kanarian hotellikanta uudistamisen tarpeessa

23.5.2019 14.00

Tulosta PDF


Heinäkuussa Kanarian saarten turismisektori astui uuteen ulottuvuuteen. Peräti 1,4 miljoonaa turistia valitsi saariston lomakohteekseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kesäajan lomailijamäärä oli suurempi kuin talvikuukausina.

Viimeisten kolmen vuoden aikana hotellit ovat olleet jatkuvasti lähes täynnä. Esimerkiksi Gran Kanarian San Bartolomé de Tirajanan kunnassa, missä Playa del Inglés sijaitsee, hotellien käyttöaste oli viime talvena 93 prosenttia. Teneriffalla, suositun Los Cristianosin kotikunnassa Adejessa, talviajan käyttöaste oli 91 prosenttia.

Vielä pari vuotta sitten markkinatilanne näytti siltä, että kasvumahdollisuus olisi vain kesäsesongissa. Nyt uudet tilastot näyttävät, että kesäsesongin kasvumahdollisuus on turistimäärään nähden pieni. Esimerkiksi viime heinäkuussa Kanarian hotellien kapasiteetin käyttöaste oli 85 prosenttia.

Ikuinen kasvu ei mahdollista

Las Palmasin hotellinpitäjien kattojärjestön (FEHT) puheenjohtaja José María Mañaricua tunnustaa, että Kanarian turismisektori on elänyt kulta-aikaa vuodesta 2014 lähtien, jolloin levottomuudet itäisellä Välimerellä alkoivat.

– Ainoa keino saada lisää kasvua on rakentaa uusia hotelleja vanhojen hotellien tilalle. Meidän pitää parantaa hotellikantaamme. Meidän pitää parantaa myös palvelua laidasta laitaan, kauppakeskuksista joukkoliikenteeseen. Täällä hetkellä emme tiedä voimmeko ylläpitää tämän vahvan vireen, kun uudet ja edullisemmat turistikohteet avautuvat markinnoille, sanoi puheenjohtaja Mañaricua Las Palmasissa ilmestyvälle Canaria7-päivälehdelle.

Samaa mieltä on Teneriffan Santa Cruzissa sijaitsevan Ashotelin johtaja Juan Pablo González.

– Ikuinen kasvu ei ole mahdollista. Juuri nyt, kun olemme lähes täynnä, mietimme kuinka hotellia pitäisi uudistaa. Tällä alueella sykli muuttuu ennemmin tai myöhemmin, kertoo González.

Teksti ja kuvat Adrián Soto

  16 / 16  


Keskustele tästä Asiaton sisältö